torstai 23. syyskuuta 2010

Metsässä. Metsas.

Että Miehellä oli tänään lähes vapaa päivä ja vettä ei satanut, päätettiin irrotella oikein kunnolla. Äitini kun vähän aikan sitten kertoi, miten hän oli rinkan kanssa käynyt metsässä sienestämässä, niin piti minunkin päästä, rinkkoineen, tai ilman. Ja Mieskin tykkäsi luontoretki ajatuksesta. Nuorimmaisen päiväunien jälkeen, joskus 16.00 maissa, istuttiin autoon ja käännettiin nokka kohti Espoossa sijaitsevaa Pirttimäen ulkoilualuetta. Ei oltu aikaisemmin käyty, joten oltiin posittiivisesti yllättyneitä, että vain 15 min. ajomatkan päässä on noin kiva paikka! Seuraavalla kerralla otetaan kaikki lapset mukaan ..  ja että kaikki lapset suostuisivat mukaan, niin otetaan grillattavaksi vähän makkaraakin. Nyt olivat mukana vaan kaksi nuorinta ( kun ei ollut makkaraa, oli vaan pillaria ja kaurakeksejä..)
***
Kuna Mehel oli täna praktiliselt vaba päev ja vihma ka ei sadanud, siis otsustasime minna metsa. Kui pesamuna ärkas lõunauinakult, pakkisime ennast sisse ja läksime teele Pirttimäe loodupargi poole. Polnud seal varem käinud ja seega olime positiivselt üllatunud avastades, et meist ainult 15min autosõidu kaugusel on nii tore koht! Järgmine kord võtame kõik lapsed kaasa..  ja et kõik lapsed oleks nõus tulema, peab grillimiseks kaasa võtma natukene vorstikesi..  Täna oli kaasa ainult kaks noorimat (ega meil polnud vorsti kah ju, ainult kõrremahla ja kaeraküpsiseid)

























Vasemmalla myrkylliset (joku kärpäs-sieni!?), oikealla syötävät (joku kantarellin sukulainen!?) Korjatka jos olen väärässä.
***
Vasakul mürgised (mingi kärbse seen!?) ja paremal söödav (vist kukeseene sugulane!?) 






















Tytöt tykkäs kovasti :)  ...
***
Tirtsudele meeldis väga :) ..






Kotiin kun kahdeksan tienoilla päästiin, niin taivaalla mollotti täysikuu.
***
Kui kaheksa paiku koju jõudsime oli taevas täiskuu.

9 kommenttia:

  1. Yksi harvoja sieniä jonka tunnen nimeltä on tuo oranssinkeltainen SORMISIENI. Syötävä vai ei, ei mitään tietoa. Ei kai myrkyllinen kuitenkaan?!

    Mukavan näköistä seutua, täytyy varmaan tehdä retki joskus. Lapsena retkeiltiin paljon eripuolilla Espoota, olen saattanut tuollakin käydä, ei niitä kaikkia paikkoja muistakaan.

    Ihania kuutamoiltoja tässä ollutkin!

    VastaaPoista
  2. Niin piti vielä sanomani, että onpas sydämellinen lätäkkö sattunut ulkoilureitille :)

    VastaaPoista
  3. Todella upeita kuvia! Aivan ihanan kuuloinen retki teillä ollut, tytöt ovat varmasti nauttineet todella <3

    VastaaPoista
  4. Teillä on varmasti ollut mukava reissu. Kuvat on mahtavia =)

    VastaaPoista
  5. Mönusalt sügisene. Ja pildid on vahvad. Sulle vist meeldib kah neid aparaadi erinevaid nupukesi keerata ja katsetada :-)
    Ja täiskuu oli mei kah siin Alpide kohal. Mulle nii meeldib möte kuust, mis köigile sama. Vaatad kollast kera ja mötled, et söbrad ja sugulased kaugel vöivad täpselt seda sama kuud vaadata.

    VastaaPoista
  6. Kikka - kiitos tiedosta! Itse muistan tästä sienestä vaan, että nuoret sienet ovat syötäviä :), mutta missä se nuoren ja vanhan raja menee .. Lätäkkö löytyi kasvimaan polulta, melkein astuin sisään :)

    Jellona - juu, meinasivat jäädä tytöt metsään asumaan, mut onneksi loppui ruoka, joten kotiin oli palattava :)

    Minttu - kiitos! :)

    sirja - eks neid nuppe saab krutitud jah ja arvutis oleva fotode töötlus programmiga "mängin" ka heameelega :)
    Kuu on mõnus, ise ka mõtlen, et äkki keegi tuttav satub kusagil minuga samal hetkel kuud vaatama ja mõtleb samamoodi :) Nagi Jaan Tätte laulus:

    Ja mu õnn võiks olla suur
    kui te ükskord nähes kuud
    mõtleksite siis ei rohkem ega vähem
    kui et kurat teab mis moodi tal seal läheb...

    VastaaPoista
  7. Muideks, mulle meeletult too Tätte laul meeldib!!!!! See, kuidas nad kitarri viimasel keelel viit tinistasid...

    VastaaPoista
  8. Voi, syksyinen metsäretki on jotain niin rauhoittavaa ja ihanaa. Kiva kun olette löytäneet tuollaisen mukavan retkeilypaikan ihan läheltä. Aivan ihanat kuvat, niin syksyiset ja kiva retkeily-tunnelma. Nuo sienet olivat outoja minullekin.

    VastaaPoista