sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Taistelutanner. Lahinguväli.

Nuorimmainen osaa olla joskus joissakin ihmeellisisssä asioissa äärettömän umpiniskainen ja itsepäinen. Jos hänelle annetaan omenanpalasia väärästa omenasta, nii annetut omenapalat heitetään ympäri keittiötä. Jos ovea ei ulosmennessä avatakaan sisäpuolelta avaimella (mikä on meidän asunnossa sula mahdottomuus), niin tyttö kiljuu kuin syötävä. Jos kotiin tullessa hän soittaa ovikelloa ja avamaan tulee joku muu henkilö kuin hän haluaisi, niin ovi lyödään takaisin kiinni. Yms. Siinä sitten on ihana taistella näitä hänen "tahtoja" vastaan. Istutaan oven takana, kunnes tytölle menee perille, että jos ei oven avaaja kelpaa, niin sisälle ei pääsee. Kuunellaan kiljumista, kunnes tyttö huomaa, että muut ovat jo pihalla ja äiti on alkanut riisumaan ulkovatteita pois. Työnnetään sormet korviin, niin pitkäksi aikaa, kunnes tyttö tajuaa, että uusia omenanpalasia ei tulee. Siinä menee keskimäärin 5-10 minuuttia. Minä kyllä jaksan kuunella, mutta mitä ne naapurit ajattelevat kun tyttö kiljuu tahtoaan  päivän aikana noin 2-6 kertaa!? Onneksi on ilmassa merkkejä, että periksiantamattomuuteni alkaa tuottamaan tulosta.. 
***
Pesamuna oskab vahel olla eriti kangekaelne ja isepäine. Kui annad talle õunatükke valest õunast, võib tirts loopida tükid kööki laiali ja nõuda häälekalt tükke "õigest" õunast. Kui õue minnes ei avata välisust seestpoolt võtmega (meie ukseluku puhul täiesti võimatu), nagu  talle meeldiks, siis tirts kiljub nagu siga aia vahel. Kui õuest tuppa tulles tirts helistab uksekella ja ust tuleb avama muu isik, kui tema tahaks, lüüakse uks tagasi kinni. Jms. On ikka "vahva" võidelda tema "tahtmistega". Istume ukse taga, kuni tirts saab aru, et kui uksaavaja ei kõlba, siis tuppa ei saa. Kuulame kiljumist, kuni tirts märkab, et muud on juba välja läinud ja ema hakkab õueriideid seljast ära võtma. Topime sõrmed kõrva, kuni tirts saab aru, et uusi õunatükke ei anta. See võtab aega umbes 5-10 minutit. Mina jõuan seda lärmamist kuulata küll, aga mis need naabrid mõtlevad, kui laps päeva jooksul 2-6 korda sellist kisa teeb!? Õnneks on õhus märke sellst, et minu järeleandmatus selliste asjade puhul hakkab vaikselt vilja kandma.. 


6 kommenttia:

  1. Kovaan ääneen tahtojat ovat kieltämättä toisinaan aika ...

    Meidän sweet 16 oli pienenä ihan hirveän voimakastahtoinen, kovaan ääneen. Tahtoaan ei saanut huutamalla läpi, mutta aina vaan jaksoi yrittää. Kun huuto alkoi, ei se ihan heti loppunut! Ennätys taisi olla yli kaksi tuntia melkein 10:n asteen pakkasessa. Ei sillä ainakaan astmaa ole :)

    VastaaPoista
  2. Tubli emme!
    Ja mötle, kui tänulik plika sulle hiljem on, et sa tal kiusupunniks kasvada ei lasknud.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin osataan jo tahtoa... Uhmaikään on vielä vähän matkaa, katsotaan mitä se tuo tullessaan...

    VastaaPoista
  4. Kikka - meidän nuorimmainen aloitti viime toukokuussa, tyyli ja aiheet ovat vaihtuneet matkan varrella ja huuto-aika lyhentynyt huomattavasti, mutta jos isompia kattoo, niin yrittäminen ei lopu ihan lähivuosina :)

    sirtsutirtsu - :) loodame nii

    Heidi - Se on toisaalta ihana aika, kun lapsi alkaa oma tahtoa ilmaisemaan :) Meillä alkoi nuorimmaisella kunnon uhma noin 1v 10 kk ikäisenä.. :) Mut mä en muista että mun esikoisella olisi hirveesti mitään uhmia ollut - hän on aina ollut sellainen "tasalaatuinen" :D, että pientä kokeilua koko ajan, mut ei mitään isompaa. Lapset ovat niin erilaisia :)

    VastaaPoista
  5. Tubli, siin tuleb tõesti tugev ja järeleandmatu olla. Ja naabritest ei tasu hoolida. Kui neil lapsi pole, ei saa nad niikuinii aru, ja kui on, on ammu selge, mis toimub. :)

    VastaaPoista
  6. Siellähän kuulostaa meno ihan meidän pikkuisännältä :)

    Äiti kyllä jo tietää miten kaverin saa pidettyä onnellisena, mutta isi tuppaa tekemään kaikenlaista "väärin", niin sitten huudetaan. Ja kun periaatteena on, ettei huutamalla saa läpi mitään, niin sitten huudetaan ja kauan..
    Eipä se kotona niin haittaa, mutta jos tämä tapahtuu kaupassa.. oi oi.. kyllä minä kuunnella jaksan, mutta sitä saa melkoisen kiukkuisia katseita vierailta ihmisiltä.
    Murkkuikää odotellessa :)

    VastaaPoista