perjantai 15. tammikuuta 2010




Haasteen tuloksena synyti kaksi kakkua. Toinen koti-porukoille ja toinen kavereille. Aloitetaan koti-kakusta. Että yksi kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa, niin koetan pidätellä kirjoitusvimmaa ja kommentoida kuvia mahdollisemman lyhyesti.

ENSIMMÄINEN KAKKU

1. Kuvassa soija-vispivaahtoa johon lisäsin maidotonta suklaarouhetta. Sitä tuli kerrosten väliin lakkojen päälle






2. Tässä hauska vaahtokarkkimassa. Unohdin laittaa karkkien sulatusvaiheessa kulhoon vettä, johtuiko siitä, että näytti kaulittuna vähän kuin selluliitti-iholta... Kaulinnan alkuvaiheessa tuntui, että asfalttijyrälle olisi käyttöa, mutta homma helpottui loppua kohti. Ohje Kinuskikissansivuilta.


3. Kakun kokoaminen



4. Rakennustyömaa.. Marsipaanimassa kaulittu ja nostettu kakun päälle . Vaahtokarkkimassasta kaulittu reunus hakee muotoa. Koristeet massaan painelin haarukalla ja sellaisella "työkalulla" jolla joskus tule jäljennetty vaattaiden kaavoja...



5. Lopputulos. Hieman runsas ja hiomaton, mutta pitihän ne koristeet jonnekin käyttää..



6. Sokerikoristeet tehtiin tomusokerilla jatkatusta pikeerista. Idea oli susi jo syntyessä... En suosittele edes kokeilemaan. Kannatta koristeisiin tehdä oikea muotoiltava sokerimassa. Ohje siihen löytyy Kinuskikissalta, sieltä löytyi mm. ohje pikeerin valmistukseen.



7.Sankari tykkäsi. Jopa mausta.






TOINEN KAKKU

1.Toisen kakun kohdalla huijasin hieman -käytin kaupan kakkupohjaa ( kun ei ollut huolta muna-allergiasta ja aikataulukin tiukanpuolinen). Kerrosten välissä mansikoita ja go-greenin "vispikermaa".


2. Kakku päällystettiin kaulitulla vaahtokarkkimassalla ja reunanauhaksi laitettiin kaakaolla värjättyä mantelimassaa. Vaahtokarkkimassaan ei lisätty mitään väriainetta - karkkien oma väri antoi massalle ihanan puhtaan pehmeän keltaisen sävyt. Edempänä kuva käyttämistäni vaahtokarkeista. Sen verran vaikutin väriin, että laitoin mahdollisemman vähän vaaleanpunaisia joukkoon.


3. Kukat kakun päällä taas siitä jatketusta pikeerista... "Reunakuvio" pikeeria. Ja tietenkin tummaa maidotonta suklaarouhetta.


4. Ja tässä nämä vaahtokarkit (jämät..). Kuten näkyy, kulhossa ei ole yhtään missä ei olisi vaaleanpunaista - ne meni kaikki .


5. Lisää kakkuprojektin jämiä... Tytön alunperin toivomat siniset ruusut eivät sitten enää kelvannutkaan. Itsenäisyyspäivää odotelleen... Nämä on sitten muuten meidän tyttöjen (isojen ja pienien) ensimmäiset ruusukokeilut


6.Ja vielä hyppysellinen jämiä...

LOPUSSA KIITOS SEISOO! ELI KIITÄN KAIKKIA KAKKUBLOGIEN PITÄJIÄ !

Erikseen mainitsen Mansikkamäen , Kinuskikissan ja Kakkuhelmen sivut.





3 kommenttia: