sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kotona. Kodus.

Olen jo sisäistänyt itselleni, että nyt minäkin olen viitenä päivänä viikossa työelämän rattaiden välissä. Ne kaksi muuta päivää, eli viikonloppu, sen sijaan ovat alkaneet tuottaa ongelmia. Miten ihmeessä saisin taottu itselleni (ja Miehelle) päähän, että silloin pitäisi vaan olla ja ottaa rennosti! Lähes joka ikinen viikonloppu on ollut ahdattu täyteen vaikka mitä ohjelmaa, tärkeitä tekemisiä, matkoja jne. Ei lepoa.. ei..  On tuntunut, että jonkinlainen putki jatkuu myös viikonloppuisin. Nyt oli eka viikonloppu, kun oltiin vaan kotona! No totuuden nimissä on kerrottava, että käytiin me perjantaina suunniteltusti Miehen kaa keskenään leffassa katsomassa Johnny English'ia, mutta jos lasketais perjantai vielä työpäiväksi. Ja sitten kaksi päivää kotoilua! Teki muuten hyvää! Tätä lisää! Siitä joudun kyllä käymään taistelua, koska Miehen mielestä meidän pitäisi pistäytyä taas mökillä. Hän "mökkeilee" kotonakin, eli on ajatellut kunnostaa täällä talven aikana ison osan mökin ikkunoista...  ihan mökkihullu..

Syysloman aikana käytiin Virossa - mökillä ja vanhempien luona. Vanhempieni mökiltä tuotiin kotiin tuliaisiksi pari laatikollista omenoita. Nam, nii luomua ja niin herkkua!

Jokunen viikonloppu sitten kauppoja kiertäessä, löydettiin Ikeasta lasiovellinen vitriinikaappi ihan pilkkahinnalla. Yli 300 € kaappi viidelläkympillä!  No joku toinen viikonloppu meni sitten sitä kasataessa ja 
täyttäessä. Nyt siitä  vaan nautittiin. Mie niin tykkään siitä...


Talvi tekee tuloa ja minä kaipaan lämpöä varpaiden ympärille. Näillä pärjään varmasti.


Aina syksyisin tekee mieli ottaa puikot käteen. 10v tyttäreni sai virkkukoukun. Tulee tumppuja ja sukkia.



Pitkästä aikaa tuli askarteltua nuorimmaisen kanssa

 Miehen oma "ikkunaprojekti"



Ensimmäiset tortutkin on paistettu.



Huomenna levänneenä töihin! Alkava työviikko maistuu  jo hieman Halloweenille, muun työn ohessa kun valmistellaan juhlia ja ollaan salaperäisiä.

Kaunista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Tere tulemast tööinimeste maailma - no proovi kuidas tahad, ikka jääb nädalavahetus napiks. Aga seekord oled küll end ületanud ja eriti palju jõudnud!
    Ilusat uut töönädalat! Minul, muide, hetkeseisuga praktiliselt viimane algamas. Hetkel ei teagi veel, mis edasi saab.

    VastaaPoista
  2. Köögikata - no jah, eks mõned ongi sel arvamusel, et lähevad peale aktiivset nädalavahetust tööle puhkama :) Hoian pöalt, et leiaksid endale peagi uue töökoha, olen arusaanud,et Eestis ilma tööta hakkama saada on üpris raske. Kui siin Soomes kurdavad, et tööd pole, siis on see rohkem niisama virisemine, sest tegijatele miskit ikka leidub. Eestis see päris nii ilmselt ei ole.

    VastaaPoista