FOTOJAHT "Peidus pool", Valokuvametsästys "Piilossa oleva puoli"

Pilt eelmiselt nädalavahetuselt. Käisime külas minu vanaemal. Tema on üks osa minu peidus olevast poolest. Ma nimelt tunnen, et minus on peidus minu otseste esivanemate kogemused, tarkus ja maailmavaade. Vahel lihtsalt tead ja oskad asju, mida ise kunagi õppinud pole, aga esivanemad on. Tunned alateadlikku huvi samade asjade vastu kui esivanemad, tõmbad imelikke paralleele ja oskad mõelda end teatud olukordadesse. Ja ei karda muutusi. Ma ei oska seda muudmoodi seletada, kui mingisuguse mentaalse pärandina. Märkan, et sama tendents jätkub minu lastes...  Viimasel ajal ongi kuulda olnud uudiseid uurimistulemustest, mis tõdevad, et ka õpitu ja elukogemused võivad mingil määral edasi minna sugupõlvest teise.  See on minu jaoks väga huvitav teema. Aga miks?  Äkki see osa minust on vanaema isa poolt päritud? Tema saadeti noore andeka mehena Tallinnast Peterburgi arstiteadust õppima ja kui revolutsiooni jalust tagasi Eestisse tuli, siis jätkas tegutsemist Tartu Ülikooli juures. Kui õieti mäletan, siis uurija hingega vanavanaisa uuris seal koos  oma aja kuulsate tohtoritega närvisüsteemi... (Sugulased, kes asja paremini teavad ja seda teksti lugema juhtuvad võivad minu võimalikud vead ära parandada ;) Aga minu 87 aastasest vanaemast veel nii palju, et tema, arsti ja kübarategija naervate silmadega tütar, kes lapsena linnakorteri aknast all tänaval kõndjatele pähe sülitas,  tahtis noorena näitlejaks saada. Elu tegi omad korrektuurid. Nii palju kaotusi, nii palju kurbust ja muutusi igaüks välja ei kannata. Tema on kannatanud ja säilitanud selle kõige juures positiivse meele, temas pole viha ega kibestumist. Silmad naeratavad endiselt, aga tean, et südames on palju kurbust.   Nädal enne selle pildi tegemist matsime maha tema elu ühe tähtsaima mehe, tema ainukese meheikka kasvanud poja. Nüüd vanaema juba naeratas ja rõõmustas kõvasti meie külaskäigu üle. Elu on karm kool. Ja ausalt, vahel kui on raske, mõtlen vanaema elu peale. Peale seda tunduvad omad kurbused ja hooled kärbsekakana.. Olen oma vanemale tütrele hakanud tasapisi rääkima rohkem oma vanavanemate elukäikudest ja nende lähedaste saatustest. Sellest kõigest saaks vägeva romaani, ütles 15a  tütar. Ta on mul väga tubli kirjutaja, nii et kes teab... ehk kunagi...10 aasta pärast või nii. 

 Ah jaa, ja pilt seekord hoopis Mehe tehtud ja mitte korraliku kaameraga vaid tema mobiiliga. 

***

Kuva viime viikonlopulta. Vierailtiin mummoni luona. Hän on palanen siitä puolesta, mikä minusta on muiden silmiltä piilossa. Mä nimittäin koen, että minussa on olemassa minun suorien esi-isien kokemukset, viisaudet ja maailmankatsomus. Joskus yksinkertaisesti tiedät ja osaat asioita, mitä et ole koskaan oppinut, mutta esivanhemmat ovat. Tunnet alitajuisesti mielenkiintoa samoja asioita kohti kuin esiisät, löydät outoja yhteensattumia ja osaat kuvitella itteensä tietynlaisiin tilanteisiin. En osaa sitä selittää millä muulla kuin jonkinlaisena mentaalisena/henkisenä perimänä. Huomaan saman jatkuvan lapsissani. Viimeaikoina olen kuullut, että myös ensimmäiset tutkimustulokset puoltavat jossain määrin opitun ja koetun  periytymistä. Aihe kiinnostaa minua kovasti  (ehkä perua mummon isältä, joka nuorena lahjakkaana miehenä lähetettiin Tallinnasta Pietariin lääketiedettä lukemaan ja joka päästyään vallankumouksen alta takaisin  Viroon  jatkoi Tarton Yliopistossa tutkimustöita, tutkii muistakseni hermojärjestelmän toimintaa). Mutta  87 v mummosta vielä sen verran, että hän, lääkärin ja hatuntekijän nauravainen tytär, joka joskus lapsena kaupungiasunnon ikkunasta huvikseen syljeskeli kadulla kulkevien kansalaisten päähän, halusi isona tulla näyttelijäksi. Elämä toi muuta. Niin paljon menetyksiä, surua ja muutoksia jokainen ei edes kestäisi. Hän on kestänyt ja pysynyt iloisena, hänessä ei ole vihaa, eikä katkeruutta. Silmät hymyilevät vieläkin, mutta tiedän, että hänen sydämmessä on paljon suruakin.Viikko ennen tämän kuvan ottamista hautasimme yhden hänen elämän tärkeimmistä miehistä, ainoan miehen ikään kasvanut pojan. Nyt mummo jaksoi jo hymyillä ja oli aidosti iloinen meidän vierailusta. Elämä on rankka koulu. Ja oikeasti, joskus kun on vaikeata, niin ajattelen mummoni elämää. Sen jälkeen saavat omat huolet oikeat mittasuhteet, eli näyttävät ihan kärpäsenkakalta...  Olen jo alkanut kertomaan vanhimmalle tytölle esiisien ja heidän läheisten elämästä ja kohtaloista. Tästä saisi mahtavan kirjan, sanoi 15 v tyttö. Hänellä muuten pysy kynä hyvin kädessä, joten kenties joskus...  ehkä 10 vuoden päästä.

 Ai niin, ja kuvahan ei ole tällä kerta minun ottama, vaan Miehen ja hänen  kännykällä.

Teised Peidus Pooled leiad SIIT

***

Lisää Piilossaolevaa löydät TÄÄLTÄ