maanantai 12. heinäkuuta 2010

Meidän Vivi. Meie Vivi.

Meidän Vivi on nyt sitten 2v. Kuvapläjäys löytyy edellisesta postauksesta.  Hän on minun viides lapsi. Mieheni kolmas lapsi ja meidän ainoa yhteinen lapsi. Hän teki meidän uusperheesta "täydellisen uusperheen", sellaisen, missä on sinun, minun ja meidän lapsia. Vivillä on kolme siskoa ja kolme veljeä ja vaikka he ovatkin ns. puolikkaita, niin se on sivuseikka, mitä arjessa ei ajatella. Voiko kukaan pikkutyttö toivoa parempaa! En usko. Vivi on aina osaannut yllättää. Kun olin synnyttämässä tyttöä, sain supistuksia lisäävää "lääkettä", en jaksaa nyt muistaa sen nimeä.. Alussa lääkärit olivat pistäneen minuun vahingossa suolaliuosta tai jotain muuta asiaan kuulumatonta.. sekin pisti supistuksiin vauhtia ;)  no kun asia korjattiin supistukset tulivatkin hieman säännöllisemmin. Ei mennyt kauan, kun sanoin miehelle, että nyt se tulee, ja soitin hoitajan paikalle, eihän se vielä voi.. sanotti minulle. Katsoivat kuitenkin ja sieltä se, yllätys-yllätys, tuli, ei mennyt kun muutama minuutti ja tyttö oli sylissäni. Napanuorassa oli yllättäen vaan kaksi verisuonta. En ollut aikaisemmin edes tiennyt, että pitäisi olla kolme..  Säikähdin. Vaikka kävin parissakin ultrassa, niin se seikka oli (sukupuolen lisäksi) jäänyt kahden silmän väliin. Hyvä niin, en osannut asiaa raskauden aikana murehtia. Olin iloisempi kuin koskaan, kun tytöllä olikin kaikki kunnossa. Painoi vaan vähemmän, kun vanhemmat lapseni, vaan 3225 gr. Kilon vähemmän, kuin toiseksi nuorin lapsista. Onneksi ne kaksi verisuonta olivat hoitaneet homman kunnolla! Sen takia varmaan minun sydänkin pumppasi verta koko raskauden ajan lähes tuplatahtiin.. sitä se ei aikaisemmin                                                                                  ollut tehnyt.


 Nyt Vivi osaa jo vaikka mitä. Riisua vaatteet esimerkiksi.  Joskus on jopa laittanut jotain päällekin. Mut näillä nykyisillä helteillä ei ole päälle laittamista ollut pahemmin havaittavissa.. Osaa roikkua ovenkahvassa. Kiivetä parvisängylle. Kiivetä keinuun ja kiipeilytelineelle. Ottaa pakastimesta mm. jäätelöä ja jääkaapista mm. margariinia. Levittää margariinia leivälle.  Avata jogurttipurkin ja leipäpussin. Puraista reiän pussiin, jos joku pussi on laitettu kiinni liian tiukasti. Osaa huutaa, jos ei saa haluamansa. Sanoa, että joku vauva huusi, kun kysytään, että kuka huusi. Noukkia kaupasta tavaroita koriin/kärryihin ja laittaa näitä kassa-hihnalle, äiti-nosturin osittaisella avustuksella kylläkin. Laittaa kaupan ilmainen keinu-hevonen itse päälle, jos äiti ei enää suostu laittamaan. Vaatia omaa vuoroa, vaikka muut eivät meinaa häneltä vuoroa saada. Nauraa omille vitselle. Nauraa silloinkin kun muut nauraa ties mille. Osaa puhua muiden päälle ja väliin omia tärkeitä asioita, vaikka viikkojen takaisia. Puhua monen sanan lauseita ihan selvästi. Ymmärtää myös kohtuu hyvin viron kieltä, hieman puhuukin. Osaa "lukea" muistista pari kirjaa. Käydä AINA! vessassa seka pissalla että kakalla, hoipertella tarvittaessa vessaan yölläkin vaikka  puoli unissa. Kertoa, jos jossan on pipi ja miten se pipi on tullut. Osaa ajaa isin autoa takapenkilta käsiin, rattina keltainen frisbee. Hyppiä tasajalkaa lattialla - se on aika uusi taito, sängyllä ahkerasti sitä on harjoiteltukin.. Juoda pullon suusta vettä, helteillä kun joutuu oppimaan vaikka mitä.. Laulaa omia tärkeitä lauluja. Vaatia meitä muita laulamaan hänelle tärkeitä lauluja.   Osaa irvistellä ja ilmeillä niin , että naurussa on pitelemistä. Ja osaa hymyillä niin suloisesti, että oksat pois....

3 kommenttia:

  1. Palju õnne pisikesele vahvale plikatirtsule!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pienelle.. <3 Voi että miten tuossa tekstissä oikein loistaa äitin rakkaus :) <3

    VastaaPoista
  3. Vastavierailulla täällä blogissasi. Sinullahan onkin aivan mahtava suurperhe! Ihanaa! Onnea minunkin puolestani päivänsankarille. Lapsen kehitystä ja oppimista on valtavan ihana ja kiehtovaa seurata. Tuossa iässä kun tapahtuu niin paljon. Suloinen tyttö ja omaa ilmeisen ihanan kaksivuotiaan tempperamentin :)

    VastaaPoista