maanantai 14. kesäkuuta 2010

Halvat huvit. Odav lõbu.

Olen lähdössä nuorimmaisen kanssa ylihuomenna Viroon. Pariksi viikoksi. Muut seuraavat perässämme muutaman päivän päästä. Mun pitäisi laittaa siellä  kesä-kämppämme siihen kuntoon, että kaikilla on kiva. Se tarkoita tapetin laittoa ja katon maalausta, shoppailua ja asioiden hoitamista. Nuorimmainen koko ajan mukana. Mä ihan oikeasti nautin sellaisesta. Mutta, mutta, vaikka tiedossa onkin aika koleita kelejä ja sotkuisia töitä, niin minussa asuva pieni ikuinen valkoinen optimisti aikoo jossain vaiheessa ehtiä kaupungille kahvilaan ja nauttimaan kesätunnelmista. Ja  kun löysin tänään kirppikselta ihanan valkoisen hellepaidan (1.- euro) Anttilasta ostettujen valkoisten housujen kaveriksi (oliko ne jotain 16.- euroa?), niin täytyihän  mun heti kokeilla että sopivatko yhteen. Muuten, tykkäsin näistä housuista niin paljon, että ostin heti kaksi paria.. aika harvinaista kaukaviisautta minulta. Joo, joo, pienen lapsen kanssa liikkuessa  ei voi olla epäkäytännöllisempää väriä kuin valkoinen! Ja vähätkö siitä jaksan välittää! itse sotken, itse pesen.. Ja nyt tässä sellaisia kuvia, mitä en uskonut tähän blogiin koskaan laittavani. Auringolasit ovat tyttäreni omaisuutta...
***
Lähen pesamunaga ülehomme paariks nädalaks Eestisse. Teised tulevad mõne päeva pärast järgi. Minul vaja enne seda panna meie suvekortet sellisess korda, et seal kõigil mõnus olla on. See tähendab tapeedi vahetamist. lae värvimist, poodides jooksmist ja koraldamist. Ja pesamuna ikka kogu aeg kaasa. Aga selline intensiivsus meeldib mulle! Aga, aga, kuigi tulemas on üpris jahedaid ilmasid ja palju mäkerdamist, nii sellest hoolimata plaanib minus elav igavene valge optimist jõuda mingil hetkel ka linna peale laiama, kohvikusse ja muidu suvest nautima. Ja kui täna leidsin kaltsukast veel mõnusa suvise topi oma Anttilast ostetud valgete pükste juurde, siis ma ju kohe pidin kodus natuke poosetama. Muide, mulle meeldisid need püksid nii palju, et ostsin kohe kaks paari, väga haruldane kaugelenägelik mõte minult... Jah, jah, väikese lapsega ringi liikudes ei või olla ebepraktilisemat värvi kui valge.. No ja mis siis! ise määrin, ise pesen.. Ja nüüd sellised pildid, milliseid ei uskunud, et siia blogisse kunagi panen.. Päikeseprillid on vanema tütre omad...

Tukka pitää viel värjätä - harmaat piiloon ;) , sen takia mustavalkoisena ...
***
Juuksed veel vaja ära värvida - hallid peitu ;) , selle pärast must-valge..



8 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis nainen olet! <3 Upeat vaatteet, sopivat sinulle todella hyvin.. enkä yhtään ihmettele, että ostit heti kaksi paria noita housuja. :) Valkoisesta väristä olen täysin samaa mieltä kanssasi.. saahan nuo pestyä :)

    Ihanaa matkaa teille Viroon <3 Ihanaa kun pääset nauttimaan hetkistä pikkuisen kanssa kahden <3

    VastaaPoista
  2. Jellona - Kiitos! :) olen kuvissa edukseen, iso osa minusta otetuista kuvista on sellaisia, mita en mielelläni kahta kerta katso...

    VastaaPoista
  3. he-he, lahedad prillad!
    Ja töepoolest, head eestistamist. ära siis blogimist unarusse jäta ja hoia meid oma nikerdustöödega ikka kursis.
    Pluss, palun pilte!!!!!!!!

    VastaaPoista
  4. sirja - eks ma proovin mõned korrad kusagil arvutisse pääseda ja võimalusel ka blogisse üht-teist kribada!

    VastaaPoista
  5. Olet oikein kaunis noissa kuvissa! =)

    Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  6. Vaikea uskoa ainakaan noiden kuvien perusteella, että sinusta saisi huonojakin kuvia <3

    VastaaPoista